Keravan Energia ja Porvoon Energia perustavat uuden yhtiön

Keravan Energia ja Porvoon Energia perustavat uuden yhtiön

Keravan Energia Oy ja Porvoon Energia Oy perustavat yhdessä sähköverkon urakointiyhtiön. Uudenmaan Verkonrakennus Oy – Nylands Nätbyggnad Ab aloittaa toimintansa huhtikuussa 2017.

Yhtiön toiminnan pääpainona on tuottaa sähköverkon urakointipalveluja omistajilleen, jotka omistavat yhtiön puoliksi. Uusi yhtiö rakentaa ja ylläpitää sähköverkkoja Keravan, Sipoon, Pornaisten, Porvoon ja Loviisan alueella. Yhtiön liikevaihdon arvioidaan alussa olevan 8-9 miljoonaa euroa.

Uuden yhtiön avulla tavoitellaan kustannustehokkuutta. Kahden samankaltaisen ja lähekkäin sijaitsevan energiayhtiön kannattaa yhdistää voimansa. Yhdistämällä verkonurakointiresurssit pystytään tasaamaan työkuormia ja saadaan mittakaavaetua.

Uuden yhtiön palvelukseen siirtyy noin 20 henkilöä Porvoon Energian tytäryhtiöstä Porvoon Sähköverkko Oy:sta ja saman verran Keravan Energialta ja sen tytäryhtiöstä Etelä-Suomen Energia Oy:sta. Uuden yhtiön myötä ketään ei irtisanota, vaan Keravan Energian ja Porvoon Sähköverkon työntekijät jatkavat vanhoissa tehtävissään uuden yhtiön palveluksessa. Uusina työntekijöinä rekrytoidaan toimitusjohtaja ja controller.